Eilen tuli Lolalla 5 kuukautta täyteen. Sen "kunniaksi" menimme läheiseen koirapuistoon ja kamerakin oli tällä kertaa mukana.
Aluksi paikalla ei ollut muita koiria, mutta onneksi pian puistoon tuli myös 2-vuotias villakoirauros, jonka kanssa löytyi yhteistä puuhaa.
Tuomolla tais olla nakkia kädessä, kun noin tiiviisti tuijotetaan.
Välillä jäätiin ihmettelemään maisemia ja ohikulkevia ihmisiä.
Janokin pääsi yllättämään ja oli jopa aikaa ehtiä juomaan.
Lola toivottaa Hyvää 5-kuukautissynttäriä muille D-pennuille!
sunnuntai, 27. toukokuu 2007
Kommentit