Paljon on taas ehtinyt tapahtua menneiden kuukausien aikana, josko tähän nyt isompia juttuja hieman purkaisi.

Elokuussa koitti vihdoinkin se kauan odotettu häämatka, jonka ajaksi Lola vietiin kenneliin hoitoon. Me ihmiset nautimme suunnattomasti New Yorkin vilinästä. Koko viikon ajan oli hellettä ja tekemistä riitti yllin kyllin. Kävelimme päivittäin paljon, nähtävyyksiä tuli katsastettua ja myös kaupungin metroverkko tuli tutuksi. Metro oli paljon siistimpi, kuin olimme kuvitelleet ja ainakin meillä oli metrolla liikkuessa koko ajan turvallinen olo. Lola varmasti myös nautti omasta lomastaan Vihteljärvellä, olihan sillä ympärillään kaltaistaan seuraa ympäri vuorokauden. Vaikka loma oli ihana ja rentouttava, oli kaikesta huolimatta mukava palata Suomeen tuttuihin kuvioihin. Kissamme Helmi oli tuon ajan Tuomon siskon luona Turussa ja kun haimme Helmin heti kotiintuloiltana kotiin, se selvästi etsi ja ihmetteli missä Lola on. Kun sitten seuraavana päivänä myös Lola kotiutui, mielestämme ainakin Helmellä oli ollut ikävä Lolaa. Sen verran innokkaasti Helmi Lolaa puski ja tervehti.

Syys-lokakuun vaihteessa muutimme isompaan opiskelija-asuntoon muutaman kilometrin päähän edellisestä kodistamme. Muutto oli hektinen yhden päivän rutistus, mutta nyt kuukauden asuttuamme olemme kaikki kotiutuneet erittäin hyvin. Lolalle ei ole tullut muuton takia eroahdistusta, mitä nyt sitä ei oikein pysty enää "huijaamaan" itse kotoa pois lähtiessä. Vanhassa kodissa meillä oli tapana, että kun lähdemme pois ja Lola jää kotiin, sille valmisteltiin aina jotain tekemistä ja nameja, jotka annettiin juuri ennen kuin me lähdimme. Lola jäi syömään herkkujaan eikä pyrkinyt meidän mukaan. Täällä taas se on salamana tuulikaapissa, kun tajuaa jäävänsä kotiin. Ei auta vaikka olisi mitä tarjolla. Lola ei onneksi pientä vikinää suurempaa ääntä ala pitää, kun olemme oven suljettuamme jääneet kuuntelemaan koiran reaktiota. Kai se sitten palaa puuhastelemaan herkkujen pariin jonkin ajan kuluttua. Ja ehkä tuo vikinäkin jää ajan myötä pois.

Viikko takaperin sattui harmillinen yhteensattuma, kun naapurimme kissa pääsi kynsäisemään Lolaa kasvoihin ja osui tietenkin epäonnisesti silmään. Olin tulossa Lolan kanssa päivälenkiltä ja ehdin huomata, että naapurimme kissa on ulkona. Se on aikaisemminkin hyökkäillyt Lolaa kohti, joten tiesin varoa sitä. Kissa on aina kiinni ja itse luulin ettei se pääsisi tulemaan pihan ohi menevälle kävelytielle. Mutta kuinka ollakaan, ollessamme kohdassa, jossa narun kiinnityskohta on lähinnä tietä, kissa kurkotti tielle ja ehti räppäistä Lolaa kerran. Lola vinkaisi heti ja alkoi aristaa oikeaa silmää. Menimme kotiin ja soitin samantien eläinlääkäriimme. Heillä oli aika vasta seuraavalle päivälle, otin sen. Sitten tuli itku, kun alkoi pelottaa, että mitä jos koira on nyt loukannut silmänsä todella pahasti ja siitä menee näkö. Kai se on jotenkin luonnollista ajatella pahinta mahdollista vaikka ei vielä mitään todellisesta tilanteesta tiedäkään. Vanhempani tulivat käymään meillä samana iltana, en pahemmin muista mistä on puhuttu tai mitä olen tehnyt. Muistan vaan, kun mietin pitäisikö koira kuitenkin viedä päivystykseen. Seurasin silmän tilannetta ja koska se ei seuraavien kahden tunnin aikana huonontunut, päätin odottaa lääkäriaikaan. Lola oli illalla oma itsensä, yritti leikittää Helmeä ja puuhaili omiaan. Vain silmän siristelystä huomasi, että jokin on vialla.

Lääkärissä Lolan silmä tutkittiin ja lääkäri totesi, että silmässä on pieni, siisti haava. Lola sai samalla kipulääkettä tippoina suoraan silmään ja samoja tippoja annettiin vielä kaksi päivää kotona. Lisäksi määrättiin alkaneen tulehduksen hoitoon tavallisia silmätippoja, joita annettiin viikon verran kuusi kertaa päivässä.

Tuomo näki naapurit parin päivän kuluttua tapahtuneesta. Naapurit olivan järkyttyneitä ja kovasti pahoillaan ja he sopivat, että lyhentävät kissan hihnan niin, ettei se varmasti pääse tielle. (Tosin, minusta hihna on edelleen yhtä pitkä, mutta seurataan tilannetta hetki ja puututaan uudelleen, jos ei homma muutu.)

Kävimme tänään uudemman kerran lääkärissä ja silmä todettiin terveeksi. Haava ja tulehdus ovat parantuneet hyvin eikä lääkitystä tarvitse jatkaa. Pieni arpi silmään jää, mutta sitä ei huomaa ellei tiedä missä kohtaa haava on alunperin ollut.

Itseäni pelotti miten koira reagoi omaan kissaamme tapahtuneen jälkeen, mutta onneksi mitään seuraamuksia ei ole tullut. Helmi ei ole koskaan tehnyt Lolalle mitään pahaa ja ilmeisesti Lola luottaa siihen. Tosin, muistan erään kerran, kun Lola oli pieni ja kiusasi nukkuvaa Helmeä eikä lopettanut, vaikka Helmi heräsi ja aikansa läpsi sitä tassuillaan kauemmas. Kun Helmi lopulta sai tarpeekseen, se otti Lolaa naaman molemmin puolin kynsien kanssa kiinni ja puri koiraa päähän. Lola vinkaisi, kissa päästi samantien irti ja mitä tekee koira? Menee takaisin kiusaamaan. Tämän jälkeen kissa on melkeinpä poikkeuksetta aina vaan lähtenyt tilanteesta pois, karkuun lapsiportin yli meidän makuuhuoneeseen, jonne koira ei pääse. Helmellä on uskomattoman pitkä pinna ja kun se pinna katkeaa, kissa vain poistuu paikalta.