Kävimme tänään Lolan kanssa Forssan kansainvälisessä näyttelyssä tuloksella H. Tuomarina Kari Järvinen ja tässä arvostelu:

"Hyvänkokoinen nuori narttu, jolla kapea pää. Kevyt kuono. Hyvä kaula. Tulisi olla paremmin kulmautunut edestä. Sillä saisi olla enemmän eturintaa ja hieman täyteläisempi rintakehä. Hyvin kulmautuneet takaraajat. Toivoisin vahvemman luuston. Hyvä turkki. Liikkuu hyvin."

Tuomari oli todella tiukka. Vain kaksi valionarttua koko 15 koiran porukasta sai ERIn eikä sertejä näin ollen jaettu. Tiukkuudesta kertoo myös se, että kaikki viisi owczarek podhalanskia lähetettiin kehästä harmaalla nauhalla ulos. Mikäköhän mahtoi olla syynä...?

Lola yllätti jälleen äärimmäisen positiivisesti. Kehän ulkopuolella piti haukkua ja rähjätä, mutta kun kehään mentiin, se oli kuin eri koira. Se seisoi, se liikkui nätisti. Olen yrittänyt panostaa seisomisen harjoitteluun ja ainakin tällä kertaa harjoittelu näytti tuottaneen tulosta. Enemmän vaan hommia esiintymisen eteen, niin omakin olo tulee varmemmaksi. Oli meillä kamerakin mukana, mutta Tuomoa oli sen verran hermostuttanut meidän puolesta, että kuvien otto unohtui kokonaan :).

Karjaan näyttelyyn meidän piti mennä, mutta pääsi ilmoittautuminen livahtamaan umpeen. Joten tällä erää ilmoitin Lolan vain Elonäyttelyyn. Hyvinkään ja Salon ryhmiä olen ajatellut, mutta katsotaan nyt.

Lolan toinen juoksu alkoi kesäkuun alussa ja seuraavasta juoksusta olisi tarkoitus astuttaa. Toivottavasti astutus onnistuu ja Lola saa monta ihanaa pentua. Pentukuumetta pelätessä...

Tänä vuonna emme pääse tulemaan kennelpäiville, kun samalle päivälle sattuu ystäväpariskunnan häät. Mielellämme olisimme tänäkin vuonna tulleet. Lola menee kenneliin viikoksi elokuun alussa hoitoon, kun me ihmiset lähdemme häämatkalle New Yorkiin. Muita kesäsuunnitelmia ei ole vielä tullut tehtyä, mutta vielä ehtii.